Ohhoh, niin taas viikko vierähti. No, ei haittaa, viikonloppu on erittäin tervetullut.

Viime viikonloppu meni rappusia peläten. Ei mitään hajua mitä tapahtui, perjantaina Pipkin kipitti rappuset (asutaan siis hissittömän talon kolmannessa kerroksessa) ihan normaalisti alas ja ylös ja kas kun koitti lauantai, niin tuli stoppi. Alas meni ihan ok, mutta ylös ei. Ensin tuli rappusten alapäähän, muttei suostunut nousemaan rappusille. Myöhemmin ei tullut edes rappusten alkuun, vaan meni maahan kyyhöttämään mahdollisimman kauaksi rappusista. Ei sitten auttanut kuin kantaa muutaman kerran ja aina kerrosten välissä koittaa suostuuko tulemaan. Ei, ei suostunut. Rappusille kun jätti parin rappusen päähän tasanteesta, suostui muutaman koitoksen jälkeen menemään rappuset loppuun. Tosin juurikin ne viimeiset rappuset ennen tasannetta oli pahimmat. Selkeästi jäi miettimään, että miten pääsisi kaikki kerrallaan, olisi halunnut hoitaa loput rappuset yhdellä loikalla. Ja muutaman kerran kääntyi kesken rappusten takaisin alas.

Kaisan (kasvattaja) juttelin, että mitä tehdä. Sanoi, että koita viedä "väkisin, itse rauhallisena pannasta kiinni ja menoksi. Juu ei toiminut. Pipkin yritti rimpuilla itsensä pannasta irti ja oli pudota ne vähätkin rappuset. En sitten uskaltanut raahata, ettei käy vielä huonommin ja tippuu rappuset alas.

Koitin siirtää tassuja yksi kerrallaan seuraavalle askelmalle ja "työntää" ylöspäin, päästiin toki ylöspäin, kun vaan nostelin täysin jäykkää koiraa tassu kerrallaan eteenpäin. Huoh. Meinasi jo itku tulla, kun toinen oli niin paniikissa, eikä mitään hajua miksi. Kumpikaan meistä ei ole nähnyt, että mitään olisi käynyt. Olisin ymmärtänyt, jos pelkäisi alasmenoa, koska menee välillä niin vauhdilla, ettei mikään ihme, jos vähän kolisee.

Nameillakin koitettiin. Tuli namien perässä niin pitkälle, kun etutassut riitti, takatassuja ei vaan voinut nostaa itse rappuselle.
Maanantai-ilta meni sitten rappukäytävässä. Kannoin ensin toiseen kerrokseen ja jätin siihen, vein itse tavarat ylös ja odottelin josko tulisi perässä. Ei tullut, alkoi pieni piipitys vaan kuulua kerrosta alempaa. Hain sieltä mukaani ja kannoin rappusten puoleen väliin ja jäätiin siihen. Minä istuin, Pipkin könötti puoli-istuvassa/makaavassa asennossa etutassut ylemmällä portaalla. Yritti jossain vaiheessa kääntyä takaisin alas ja kun en päästänyt jäi kokonaan yhdelle rappuselle. Korjasin asennon, niin että oli taas menosuunta ylöspäin ja sitten odoteltiin. Yritin välillä taas hieman työntää, mutta nojasi vaan vastaan. Meni varmaan 10-15 minuuttia, kun siinä ihmeltiin. Vihdoin alkoi Pipkiniä kyllästyttämään ja lähti haparoiden ylöspäin, taas mietintää ja epäröintiä vikoilla askelmilla, mutta niin vaan päästiin ylös. Ja ai että oli onnellinen koira, kun selvisi moisesta koittamuksesta hengissä!

Tiistaina päivällä oli suostunut jo lähtemään suoraan ylöspäin, kun laski rappusille. Tasanteella taas stoppi, että en mene seuraaviin rappusiin.
Oltiin menossa illalla yhteistreeneihin, joten Kaisa ja Savu-sisko tuli hakemaan meidät ja tsemppaamaan rappusissa. Mentiin alas vastaan, jossa Pipkin ei saanut vielä moikata Savua. Kaisa ja Savu edeltä ylös ja sinnehän Piiponen päästeli perässä ihan muina koirina! Edelleen kyllä ne viimeiset askelmat otti koville, mutta selvisi niistäkin. Kaisa laittoi Pipkinille jarrusukat etutassuihin, jotka sitten keräilin mukaani, kun lentelivät vauhdissa jo ensimmäisissä rappusissa.
Tätä kuviota toistettiin muutama kerta ja hyvällä tuloksella ja pienellä hiellä :).

Illalla tultiin kotiin ja vähän jännitin, että mitäs nyt, kun ei sisko olekaan kirittämässä, mutta sinne pinkaisi.
Se siitä kammosta, ainakin tällä erää.
Kylläpä helpotti, että saatiin näin pienellä loppujen lopuksi asia korjattua.

Tulipas avautumista :)
Treenattukin taas ollaan, siitä erillinen postaus piakkoin.